torstai 25. elokuuta 2016

69. Pohdintaa uudesta jäsenestä


On tullut aika blogiinkin jo kirjoittaa haaveestamme vaikka se ei ole ajankohtainen vielä hetkeen. Olemme keskustelleet, harkinneet, laskeskelleet ja tuumineet uuden jäsenen liittämistä talouteemme. Mammalla kun on Puffe ja Elli toisillensa kavereina ja meillä vain Ruusu, josta on nyt huomattu, että kyllä neiti ystävän tarvitsee. Kissat eivät ole koiria ja ne eivät täytä vanhan neidin vaatimuksia.

Elli on tuonut kotiimme iloa ja uusia puolia Ruusussa. Pian on pikkuneidin kuitenkin palattava suorittamaan ystävän virkaansa omaan kotiin Puffen ja Mamman tykö.
Tässä olemme miettineet jo pidemmänkin aikaa hankkivamme uuden ystävän, tai siis minä olen ollut lähinnä se, joka ajattelee.
Itselläni on ollut pikkuisesta asti haaveena oma harrastekoira ja nimenomaan bordercollie. Taloudessani on kuitenkin toinen, hyvin vaikuttava mies henkilö jonka tunteet täytyy myös ottaa laskuihin mukaan. Hänen mielestään koiran ei tulisi olla liian iso eli yli polvitaipeen. Pöh, sanon minä, mutta olemme asiallisesti keskustelleet asiasta ja hän on hyvin suostuvainen näihin viimeisiin vaihtoehtoihin mitä meillä on mietinnässä. Vielä emme ole päätöstä tehneet, joten ajattelin tulla kysymään ihan teiltä koira ihmisiltä, että minkä te valitsisitte meidän tilanteessa.

Ajankohtaa ei vielä hankinnallemme ole ja sen kanssa otamme rauhallisesti. Olemme nyt muuttamassa Jyväskylään täältä Kuopiosta isännän opintojen takia. Itse kuljen tyhjänpanttina siis vielä mukana. Töihin olen menossa heti jos vain jonkun paikan saan. Ruusua unohtamatta jatkamme neidin kanssa kaikkea mieltä virkistävää. Muutamme nyt syrjemmäs kaupungista mikä piristää varmasti mummo koiraamme. Hankaloittamaan asiaa, uusi kotimme on kerrostalo ja kolmas kerros hissittömästä talosta, joten Ruusua joutuu nyt kantamaan rappusia ylös ja alas.(Polvien takia)
Uudelle tulokkaallemme tulisi sopia tämä tilanne ainakin hetken, riippuen milloinka hankinta on ajankohtainen. Meillä on vuoden sopimus uudesta asunnostamme 01.09.2016 alkaen.

Riippumatta ajankohdasta tulisi tietää mitä haluaa uuden koiran kanssa tehdä ja hakea rotua, mikä soveltuu juuri sinulle. Itse haluan harrastaa uuden ystäväni kanssa ainakin agilitya sekä tokoa. Plussaa olisi tietty näyttelyt, mutta mätsärit riittäisivät jos koiran ulkomuoto ei sopisi näyttelyihin, arvostelevan silmän alle. Koiran tulisi olla siis aktiivinen, mutta kuitenkin hyppysissä pysyvä. Tietysti koulutus on tässä suuri avain, että millainen tämä karvakorva tulee olemaan myöhemmin.

Olemme nyt isännän kanssa neljän rodun vaiheilla, jos kleinspitziä ei lasketa mukaan. Rotujen välimaasto on vaihteleva, mutta näihin finalisteihin olemme päätyneet. Muutamalle kasvattajallekkin olemme puhuneet alustavassa miettimis mietinnässä.

Tässä finalistimme ja hieman selitystä, että miksi juuri tämä rotu on listallamme;


Kuva lainattu netistä LINK
Welsh Corgi
Pieni ja söpö, isokorvainen sekä persoonallinen otus jonka kanssa voisi harrastaa melkeimpä mitä vain agilitysta näyttelyihin. Riippuen tietysti koiran terveyden tilasta vaikka corgi luokitellaankin pitkäikäiseksi roduksi on niilläkin terveysongelmia.
Corgia olen itse miettinyt Suonenjoella asuessani ja olin jo kasvattajien puheilla, mutta kävi mitä kävi. Ihanne corgi olisi pitkäkarvainen pembroke uros.
Isännän mielestä tämä olisi paras vaihtoehto, mutta häntä myös epäilyttää, että se ei riittäisi minulle pidemmällä kaavalla koska haluan isomman harrastekoiran.





Kuva lainattu netistä LINK
Shetlanninlammaskoira
Mukava, melkein yhtä ihana kuin kleinspitz, mutta hieman isompi ja kuitenkin hyvin erilainen. Yksi Suomen suosituimmista koiraroduista jotenkin vain päätyi listallemme. Pitkäikäinen ja suht. terve rotu joka on miellyttämishauinen. Harrastamis mielessä ei tältä koiralta potentiaalia loppuisi, lista on loputon.
Isännän mielipide tästä on ''Ihan kiva..''
Ihanne shelttiä ei sinäänsä ole, mutta unelmia löytyy. Blue merle uros olisi aivan täydellinen, mutta ei se koiran valinta ole karvoihin katsomista vaan siihen luonteeseen ja mistä yhdistelmistä se on jalostettu.




Kuva lainattu netistä LINK
Bordercollie
Voih, tämä ikiaikainen unelma. Innokas, valpas ja älykäs rotu. Isompi kuin aiemmin mainitut rodut ja ulkomuodoltaan omaan silmääni juuri nappi suoritus. Ei liian pieni eikä iso. Energiatasoltaan bc on kuitenkin hyvin vaativaa sorttia, se tarvitsee paljon liikuntaa ja aktiviteettiä. Sopisi hyvin meille sillä pidämme liikunnasta ja minä haluan harrastaa.
Isännän mielestä se söisi meidät perikatoon, koska se on aivan liian iso. Sopivan kokoisia omasta mielestäni, mutta hieman Ruusun osuus mietityttää että jäisikö se jalkoihin lenkeillä tai jopa kotona. Mummo-koiralla riittää virtaa, mutta vanhuus astuu kuitenkin eteen.
Se ihanne bc olisi tietysti tässäkin rodussa uros. Karvoihin jos aletaan katsoa niin blue merle tai musta valkoinen. Päälajeina olisi agility, toko ja ehkä vetohiihto.

Kuva lainattu netistä LINK

Suomenlapinkoira
Se isännälle mieluinen. Minulla itselläni on positiivisia kokemuksia lapinkoirista sillä meillä oli perheessä lapinkoiria aina lapsesta asti. Puffen kaverina oli Nekku-neiti joka oli lapinkoiran ja pystykorvan sekoitus. Aivan ihana yksilö.
Lapinkoiran kanssa voi myös harrastaa kaikenlaista ja se soveltuu hyvin myös kotikoiraksi. Rohkea, älykäs ja rauhallinen rotu. Potentiaalia näillä riittää ja turkki on helppohoitoinen.






Jotain tietysti aina puuttuu. jostain puhun yli-innokkaasti ja toisesta en paljoakaan. Nämä ovat finalistimme. Vielä on elämä aikaa miettiä, mutta haluaisin Ruusulle mahdollisimman nopeasti kuitenkin ystävän sillä Elli ja Puffe tulevat olemaan muuton jälkeen kauempana ja täten harvemmin tavattavissa. Katsokaapa vain niin hommaan kuitenkin toisen kleinspitzin. Niitä ei vaan voi olla liikaa, mutta haluaisin kokemustenkin puolesta päästä toisen rodun saloihin.

Tässä on pähkäilymme. Tiivistettynä ja sekalaisena.
Nyt kysyn teiltä, mistä koirasta haaveilet ja miksi?
Mitä rotua suosittelisit meille?

9 kommenttia:

  1. Heittäisin sellaisen ajatuksen että kartoittakaa kaikki haluamanne ominaisuudet vaikka paperille ylös ja niitä sitten lähdette vertaamaan kiinnostavien rotujen ominaisuuksiin. Samoin miettikää omat resurssit. Tosi on että bordercollie vaatii paljon enemmän kuin vaikka suomenlapinkoira. Kannattaakin käydä tutustumassa rodun eri yksilöihin ja ottaa kasvattajiinki yhteyttä, siten saa taas vähän laajempaa kuvaa noista vaihtoehdoista. Tsemppiä koiranhankintaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. :)
      Tämä postaus oli hieman sitä kartoittamista, tästäkin listasta lähti pari rotua pois samalla tätä tehdessä. Kasvattajiin ja kenneleihin ollaan oltu yhteyksissä sekä ollaan nyt menossa käymään parissa kennelissä tutustumassa(listan kolmeen ensimmäiseen rotuun enemmän) ja keskustelemassa ihan nenäkkäin kasvattajan kanssa, olisiko rotu meille sopiva. Aikaahan tämä vielä vie, mutta on hyvä pohtia ja viedä asiaa eteenpäin. :)

      Poista
    2. Canidae sanoikin kaiken oleellisen. :-) Tsemppiä rodun valintaan!

      Poista
  2. Näitä rotupohdintoja on aina niin kiva lukea! :) Itselläkin juuri viime syksynä oli pohdintaa seuraavasta koirasta ja nyt kotona pyöriikin 5 kk vanha australianpaimenkoira meidän sheltin kaverina. :)

    Tuota koko asiaa jäin vain miettimään ja tarkastelinkin, niin suomenlapinkoirahan voi painaa jopa enemmän kuin bordercollie!Ruokamääräkin voi olla vaikka isompi kuin bordercolliella! :D Eli tuohon koko asiaan miehen ei kannata vedota jos suomenlapinkoira käy. ;D Vielä ottaisin mietintään myös sen, että jos agility on päälaji, mitä tahtoisi harrastaa, niin mitä vaaditaan koiran rakenteelta. Kaikilla roduilla voi tietenkin harrastaa ja on hienoa nähdä radoilla eri rotujen edustajia. Laji on kuitenkin koiralle fyysisesti ihan todella raskas, joten koiran rakenteella on suuri merkitys, jotta koiran keho kestää lajia useamman vuoden.

    Tsemppiä pohdintaan! :) Eiköhän sieltä jokin roduista nouse vielä ylitse muiden!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Australianpaimenkoiraakin mietin itse hyvin pitkään, mutta olen tutustunut vain pidättäväisiin ja arkoihin kys. rodun edustajiin joten se jäi vain mietiskelyksi. Se on aivan ihanan näköinen rotu. :)
      Itseänikin naurattaa tuo lapinkoiran ja bcn kokoero kiista miehen kanssa.. Pitäisi varmaan viedä molemmat rodut vieri viereen niin jopas kirkastuisi isännän silmä! Rakenne, se se on tärkein jos aksaamaan lähdetään ja sentakia shelttie ja bc on listalla. Riippuen tietty jalostus haarasta ja muutenkin suvusta, että mihin koira sitten soveltuukaan. Bordercollieita on viety käyttö- ja sekalinjaan ja oon kuullut molemmista hyvää sekä huonoa. Mutta jos kallistutaan colliehen niin hankitaan Sykerön kennelistä pentu. Kasvattajalle ollaan juteltu ja alustavasti kyselty seuraavaa pentuetta. Kivasta yhdistelmästä olisi tulossa sinne ainakin pentuja, jos vaan sitten luonteen mukaan löytyisi meille sopiva uros. :)
      Pitää nyt vaan rauhassa keskustella ja vierailla kasvattajilla, jospa jostain meille koira löytyy!

      Poista
  3. Mulla tuli heti mieleen lapinporokoira taikka australiankelpie. Eivät ehkä niin aktiivisia kuin bc, eikä nyt järkyttävän isojakaan. En tiedä oletko jo näitä miettinyt ja ajatellut että "ehdoton ei" mutta etenkin tuo lapinporokoira tuntuis olevan semmonen nuiden vaihtoehtojen välimuoto. :) Olis sopiva agiin ja ehkä sun poikaystäväkin lämpeis sille kun kerta suomenlapinkoira ois ok :D
    Itse olen jo seuraavan koiran päättänyt, koditon koira Virosta. :) Poikaystävä on virolainen ja koiria ei hoideta niin hyvin siellä päin, niin ois kiva tarjota jollekkin hyvä koti.
    Ja hei, me kun asutaan täällä Jyväskylässä Kira-mittelin kans, niin jos haluat niin voitais käydä jossain sit lenkillä koirien kans. :) Jos kiinnostaa niin laita viestiä vaikka meidän blogiin kun sulle sopii..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen noitakin rotuja miettinyt, mutten niiden ulkomuodoista niinkään tykkää. Koiran pitää kuitenkin olla sellainen missä silmä lepää. Hienoja rotuja ja soveltuvia olisivat, mutta jotenkin karkeakarvaisemmat rodut eivät ole listalla.
      Juu pitää laitella kunhan muutto huuman jälkeen on asetuttu! Ruusu kaipailisikin omanlaista kaveria :)

      Poista
  4. Omasta kokemuksestani paimenkoirat tarvitsevat tosi paljon liikuntaa, eikä niille riitä pelkät hihnalenkit, vaan tarvitsevat paljon aivotyöskentelyä ja vapaana juoksentelua :) eli kun kerrostalossa asutte onko teille mahollista tälläiseen? Pienessä asunnossa olen myös kuullut joidenkin paimenkoirien tulleen "hulluksi" eli alkaneet käyttäytyä vihaisesti ja paimentamaan kaikkea liikkuvaa. En tarkoita siis että teille näin kävisi :). Mun mielestä teille sopisi todella hyvin sheltti! Suht pieni, todella hyvä harrastuskoira ja mahtava luonne! Meillä näitä naapurissa pari ja todella ihania ovat :). Onnea koiran hankintaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne tarvitsevat paljon liikuntaa. Tässä on kenttää ja metsää juosta lähellä onneksi, mutta autolla pitäisi lähteä liikkeelle jos isommalle alueelle pääsisi sitten juoksemaan. Frisbeetä ja palloilua voi ainakin harrastaa tässä pihassa, tai kun tuossa on koulu ja jalkapallokenttä sekä muut lenkkipolut niin olisi liikuntaa ainakin.
      Meillä tuo Ruusukin tarvitsee aivopeliä paljon jottei tylsisty joten aktivointi ei olisi ongelma. Aivopelejä tulisi hankittua sitämukaa kun pentu kasvaisi ja mitä se sitten älyäisi kongeista pullopeleihin. Jokainen koira on uniikki ja sen olemme ottaneet tietysti huomioon.

      Poista