keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

123. Studiossa


Hyvää ja aurinkoista keskiviikkoa kaikille blogimme seuraajille. Tässä postauksessa pakitetaan viikolla taaksepäin, eli viime keskiviikkoon.

Päätin käyttää Elliä ja Ruusua kuvattavana koti studiossa eräällä paikallisella kuvaajalla. No miksipä päätit niin tehdä? Koska olen hieman kyllästynyt näihin blogin normi kuviin mitä täällä pyörii ja ajattelin piristää ilmapiiriä paremman kuvaajan kuvilla. Takaraivossa myös mielessä teettää parempilaatuinen taulu, jos sopiva kuva napsahtaa eteen kuvaajan otoksista.

Saavuimme paikanpäälle hieman myöhässä kun piti käydä rikkomassa kuvaajalle tasaraha matkanvarrella, mutta jouduimme ajamaan muutaman kurvin ylimääräistä kun alkuperäinen kauppa minne suunnittelimme menevämme oli kiinni. Onneksi pääsimme paikanpäälle melko hyvissä ajoin ja kuvauksessa ei vierähtänyt edes kokonaista tuntia.

Sain kuvaajaltamme 15 kuvaa, mutta nämä viisi olivat parhaat. Jälkikäsittely on todella erilaista kuin omani ja tuntuu että nämä ovat kesken, mutta itse kun olen hieman jopa ylimuokkaaja, niin saanen jättää muiden arvosteltavaksi, että ovatko nämä kuvat 30€ arvoisia mitä tästä kuvaus keikasta maksoin. Minä olen kyllä melko tyytyväinen näihin.





Rakennekuvat ovat mielestäni ok, mutta hirvittää tuo Ruusun turkki aivan kamalasti. Hyi kauhea mitä sterkkaus näille tekee. Mietinnässä lisätä sinkkiä ja muuta mukavaa neidin ruokintaan kunhan saisin remmin päästä kiinni, että mitä siihen sitten lisäämään.

Ellin tassun anto kuva on ehkä hieman liian tiivis jos minulta kysytään. Saan toki kuvaajalta kysellä muokkauksia jos tämä niihin suostuu ja korjata häiritsevä asia. Tähän ollaan kuitenkin aika tyytyväisiä.

Ensimmäinen postauksen kuva on keikan paras ja Ruusun makuu kuva on myös aika hauska vaikkakin kuvaaja taittoi taustan harmaaksi. Harmaa tuo kyllä tietyllä tapaa syvyyttä kuvaan vaikka toivoin valkea taustaisia kuvia.

Laitoin tähän vielä vertailun vuoksi vierekkäin kaksi kuvaa joista vas. puoleinen on minun itse ottamani kesällä 2016 omassa makuuhuoneessani oman taustakankaan kanssa ja jota editoin puoli tuntia saaden sen sen näköiseksi mikä se nyt on.Vieressä studio kuvaus päivän yksi otos.
Tämä studio visiitti oli lähinnä testiajo jonka kautta halusin katsoa onko minulla vielä jotain opittavaa. Kyseinen kuvaaja on ennen kuvannut enemmän maisemakuvia ja on alkanut harjoitella kys. kuvia sekä ihmiskuvausta niin tämä oli mielenkiintoista. Antti on minuakin kuvannut ihan ilman eläimiä ja on pakko kyllä sanoa että tämä on ehkä mukavin tähän mennessä tuntemani kuvaaja!

Ovatko nämä kuvat 30€(15€/koira) arvoisia?

4 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia, kyllä tuo studiotausta vaan tekee kuvista professionaalisempia ja toisaalta miksi ei maksaisi kahden koiran kuvauksesta 30€ jos on tarvetta studiokuville. Saako mistään halvemmalla? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kympin jos laittaa lisää hintaan niin saa hieman erilaisempia kuvia täälläpäin. Kirkkaampia ja ehkä enemmän siihen omaan mielikuvaan sopivia kuvia, mutta käytiin ainakin testaamassa! :D
      Ja itse saan ilmaiseksi omilla kankailla ja valoilla, mutta se lightroomin pahainen ei enää pyöri tällä koneellani niin en saa editoitua niitä! Sentakia kävin kuvaajalla koirien kanssa enkä itse kuvannut.

      Poista
  2. Toi kuva ruususta missä se makaa on niin hauska! :D Karvat sojottelee. Mutta tykkään siinä tuosta harmaasta taustasta, valkonen tausta mustalla koiralla on aika suuri kontrastiero.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyllä hauska! Oli yksi toinenkin kuva missä karvat harottaa vielä pahemmin. :D

      Poista