129. Kalojen narraus

Kalojen narraamisella tarkoitetaan kalojen, eli vedessä asuvien eliöiden saalistamista erilaisilla vieheillä kuten ongella, virvelillä tai perholla. Sana 'narraus' tarkoittaa huijaamista/vedätystä/houkutusta.

Onkiminen on näistä vaihtoehdoista yksinkertaisin missä narraus vehkeenä on vapa, siima, koho, paino ja koukku. Kokun päähän laitetaan yleisesti selkärangaton elukka nimeltä mato. Joskus käyetään myös pullanpaloja, pieniä kalan palasia taikka rusinoita mikä houkuttelee isompia vonkaleita paikanpäälle eli sit pitäis olla jo järeempi vapa ja siima käytössä. Onginta tapahtuu seisovassa vedessä ja sitä ei sais harrastaa koskissa tai virtauksissa.

Virvelillä fisustaminen eli hienommin sanottuna heittokalastus on sit taas vähän hankalampi, mut meidän perheen suosikki. Virvelillä heitellään viehettä joka sitten kelataan takaisin ja heitellään taas, sitten siinä jossain välissä kalan pitäisi iskeä vieheeseen/uistimeen/kuvaan ja jäis niinkö koukuista kiinni. Kalan kanssa pääsee vähän taistelemaan ja isompia fisuja pitää jopa väsyttää että ne saadaan haavilla sit rantaan. Uistimia/viheitä on hyvin monia erilaisa, värisiä ja kokosia joista sitten valitaan lokaation ja saaliin mukaan paras.

Kolomas vaihtoehto minkä mainitsin on perho mihin tarvitaan sitten vähän viel enemmän taitoo sekä kärsivällisyyttä. Tää ikivanha kalastusmuoto on siitä eroavainen muihin että siinä käytetään perhoja eli ötököiden sekä pikkusten kalojen jäljitelmiä. Ne öttiäisten näköset vieheet sidotaan koukkuun ja koukku painavampaan siimaan missä loppuosa onkin sit ohuempaa jottei kalat sitä ihmettelis. Perholla narraillaan suurimmalti osin taimenia tai harjuksia mitkä syö pinnalla tanssivia öttiäisiä.


Kalastus on yksi vanhimmista elinkeinoista missä fisuja napataan ihmisten ja eläinten ravinnoksi. Kalojen narraamista harrastetaan tänäpäivänä enemmänkin mielen iloksi ja se onkin yleisesti ottaen kirjattu kohtaan ''harrastukset''. Sitä sitten harrastetaan ympäri Suomea sekä maailmaa, niin talvella että kesällä.

Suurimmilta osin rannoilla ja veneissä nähdään miehiä joko yksin tai porukassa vieheineen, mutta nykypäivänä naisetkin ovat innostuneet tästä luonnon tarjoamasta mahdollisuudesta. Tämän harrastuksen parissa tavataan myös joskus lapsi- sekä koiraperheitä.

Hauskinta tässä harrastuksessa taitaakin olla viehe tikussa tuntuva potkiminen ja sitten kun sen fisun jollain ilveellä suapi ylös niin on hymy persiissä. Jotkut taas tykkäävät vaeltamisesta sekä luonnon rauhasta.



Tässä täytynee kyllä olla hyvin kärsivällinen. Rantaan täytyy hiipiä hiljaa ja veneessä on oltava hissun kissun. Nuo limaiset, mutta maukkaat kalat ovat nimittäin melko säikkyjä tapauksia.
Samassa paikassa saatetaan viihtyä puolisen tuntia taikka muutama kokonainen kellon pyörähdys. Vieheitä kokeillaan monia kymmeniä, joskus kalastajan suusta kuuluu ''pe***le!!'' jos kallis viehe jää pohjaan taikka puuhun. Joskus myös siimat katkeavat jos liian iso vonkale tarttuu kiinni.

Samaan aikaan on myös oltava hyvin valppaana jos kala nappaakin nopeasti, taikka pitkän odotuksen jälkeen joku käy kokeilemassa viehettä. Onneksi odotus kuitenkin aina palkitaan, tai ainakin joskus. Toisilla tahoilla on parempi kala-onni kuin toisilla ja yleisesti paikan valinnallakin on suuri merkitys lopputulokseen.


Me käytiin tosin viime lauantaina Kapeenkoskella kattelemassa äipän kanssa kun isi kalasteli tolla perholla ja virvelillä. Siellä me vaan vaelleltiin koko päivä aina aamu kasista ilta kuuteen, mää sain nuotiolla paistettua pekoni makkaraakin maistaa omaks päivälliseks. Parasta oli päästä maistelee tuoreen, just ylös nostetun kalan naamaa mitkä isi kuitenkin päästi pois.

Se sai ainakin seittemän kalaa mudda en tajuu ku se heitti ne pois, koska kyllä mä ne oisin voinu syödä jos ei isille kelpaa. Viimenen kala minkä se sit nosti virvelillä niin otettiin kotia ja valmistettiin uunissa. Mäkin sain oman osuuden saaliista kun olin niin hieno työnjohtaja!

Kotona tehtiin mulle punkki tarkastus, äippä ja isi myöns et oli hyvä konsti antaa mun olla nuotion savussa nii punkit lähti karkuun. Noh, ittehän mä siihen notskin viereen menin istuu ja tuijotin herkkupaloja.

128. Jostain on aloitettava

Jostain on tosiaan vaan aloitettava jos jotakin haluaa tehdä ja kokeilla. Minä olen vakavissani miettinyt tilausvalokuvauksen aloittamista about puoli vuotta, kun nyt valokuvausta on tullut harrastettua pienestä asti ja pidän siitä aivan tolkuttomasti. Kamerat mitä minulla on ollut eivät vedä vertoja niille jotka jo tekevät tätä pienenä työnä tai harrastuksena, mutta koen että olen valmis ainakin kokeilemaan jos joku kuvistani vaikka haluaisi jotain vaivanpalkkaa maksaa.

Vihdoin uskalsin laittaa muutaman parhaimmista kuvistani esille pienellä esittetyllä ja ehdokkaita ilmeni jostain kumman syystä. Pilke silmäkulmassa sovin ensimmäisen palkallisen kuvauksen kahden super suloisen lagotto romagnolon kanssa.

Saanko esitellä Dante & Benito;

Metsäkuvat ovat ehdottomasti parhaimmat näistä ja hieman harmittaa kun niitä ei tullut otettua lisää. Koivikossa tummempi Dante hieman hävisi taustaan ja auringon paistaessa Benito taas ylivalottui. Kamerastani on hävinnyt tehoja ja senkin takia, kun mietin uuden kameran hankintaa, käynnistin nämä kuvaukset jotta saisin vähän pesämunaa uudelle kameralle.
Nykyinen Canon EOS M soveltuu enemmänkin videokuvaukseen ainakin omissa hyppysissäni. Sitten kun uusi kamera astuu taloon siirtyy Canoni luultavimmin matka kameraksi ja video painoitteiseksi. Olen miettinyt vaihtavani Nikoniin mutta vielä en ole päättänyt mikä kamera pääsee perheeseemme.

Nämä ensimmäiset kuvaukset kutkuttivat hieman vastanpohjassa, mutta menivät todella hyvin ja asiakas oli tyytyväinen lopputulokseen. Näytin kameran näytöltä hänelle muutamia kuvia sieltä sun täältä mitkä onnisuivat omasta mielestäni ja sovimme, että pyrin tekemään kuvista hieman utuisempia ja pehmeitä.
Kuvia tuli hieman yli sata ja niistä onnistui parikymmentä mistä katsoin parhaimmat mitkä sopivat haluttuun tunnelmaan. Asiakas sai 10 kpl isokokoista ja editoitua kuvaa sähköpostiinsa je vielä samana päivänä kun kävimme kuvaamassa. Asiakkaalla oli sananvapaus jos halusi kuviin jotain erilaista tai löysi korjattavaa, mutta mikään ei pistänyt hänelle silmään.
Myönnettäkööt että minulla on vielä paljon opittavaa kuvaamisessa sekä editoimisessa, mutta tästä on hyvä jatkaa kera tyytyväisen asiakkaan!

127. Nokkela ketun nappaa

No moro!
Siinä se vappu vaan taas män ja en saanut yhtäkää munkkia taikka murusta! Eipä nuo kaksjalkasetkaan sellassii herkkui saaneet kuullemma. Kuitenkin huijasivat minuu ettei mulla ois paha mieli.

Käytiin tuona vappu viikonloppuna taas maalla ja sain vähän ihmetellä miten tuo äippä jakso lähtee mun kanssa kävelylle lauantaina vaikka ulkona oli myrskytuuli et mäkin meinasin lentoon lähtä. Kuullemma käytiin harjottelemassa seuruuta, mut mä en ole oikeen vielä sitä hokannut et mitä se meinaa. Hirveesti äippä mua kehu kun katoin ja tipsuttelin sen koiven vieres. Mikäköhän temppu sekin nyt sitten on?

Ei me pelkästään temppuja tehty kun me oikeesti käveltiin melkeen kuusi kilometriä hiekkatietä mökistä mökkiin, käytiin tervehtimässä hevosia ja pysähdyttiin yhelle lehemä laitumelle heittelemään mun ihanaa vinku kettua. Oon äipän mielestä oikee kettu koira ja isi sanoo et ''Nokkela ketun nappaa''. Tiedä mitä tuo mönkään mennyt lausahdus meinaa, mut oonkohan mie sit nokkela?

Tuo lenkki mikä me äipän kans mentiin oli aika raskas isoine mäkineen, mut kyl mä sen jaksoin kuitenkin ihan itte kävellä ettei äipän tarvinnu minua kantaa. Välillä lepäiltiin ja sain kantaa ihan itte tota mun kettua aina kun jaksoin.

Jonkun vanhan ladon kohilla äippä nosti mut sinne latoon heinien päälle ja käski olla paikallaan samalla ku se kaivo sen räpsyttimen esiin. Hankala on tuo mun äippä välillä, se on pakko myöntää ku se ei antanu mun mennä haistelee sitä latoo tyhtään vaan piti tönöttää siinä oviaukolla paikoillaan vaikka tuulikin meinas mut punkasta sisään.

Pari kertaa kuulu blim ja räps ja sit päästiin jatkaa matkaa. Hetken kun olin siinä ladossa tönöttäny nii jaksoin taas vähän juostakkin kun äippä väitti että se näki jäniksen. Minä mitään nähny vaikka kovasti yritinkin. Se huijas mua kuitenkin!

Empä mä nyt tosta vapusta tiiä sen enempää ku et jouduin olla muutaman tunnin itekseen Kuopiossa isin vanhempien luona kun äippä ja isi lähti käymään jossain vappua juhlistamassa. Minä sain paljon herkkuja sillon kun ne lähti ja olin hirmu ilonen sitten kun ne tuli takas. Äippä harmittelee tossa kun ei saatu mitään vappu aiheisia kuvia tänne ja mä en vaan jaksa ymmärtää noita sen hömpötyksiä. Kuullemma ois pitäny olla jotain serpenttiä ja palloja? Palloista minä tykkään mut en tiiä mitä toi serpentti sit meinaa, käärmettä?

Nyt ollaan kuitennii kotona ja äippä on ihan into pinkeenä mulle kertonu jostain kaverista. Olishan semmonen kaveri tietty kiva kun kukaan ei tuolla ulkona halua olla mun kaveri tai sit se johtuu niiden kaksjalkasista kun ne ei anna. Kouluttaisivat ihmisensä paremmin niin pääsisivät minun kanssa tutustuu, minähän olen paras koira ikinä. Jostain Norjan reissustakin nuo on nyt höpöttäny isin kanssa minne mä pääsen mukaan, mitäköhän se sit meinaa?

~ Ruusu